Maksamakkaraa sormissa

Jos nuoren miehen sormet tuoksahtavat vienosti silakalta, tietää heti, missä hän on käynyt.
Jos 2-vuotiaan sormet haisevat siltä itseltään, hoksaa oitis, mitä vessan suljetun oven takana on tapahtunut.
Jos aviomiehen sormet ovat töistä tullessa öljyn peittämät, tietää kyllä, mitä tien päällä taas tapahtui.
Mutta mistä on tulossa hän, jonka sormet ovat tahmeat ja haisevat maksamakkaralta?

Koirakoulusta, tietenkin!

Koska meidän perheessä koirakoulukokemusta on kertynyt jo kolmen tunnin ajalta, lienee syytä ohjeistaa amatöörejä. Tässä siis 10 kohdan ohje koirakouluun menijöille:

1.Etsi hyvä koirakoulu. Tai älä etsi, olen tehnyt sen puolestasi: Oonan ja Hannan koirakeskus Doggie. Paras paikka sekä koiralle että omistajalle. Ilmoittaudu kurssille.

2. Anna koiralle ruokaa koulupäivän aamuna mutta jätä päiväruoka väliin. Toisin kuin ihminen, koira oppii parhaiten nälkäisenä.

3. Osta maksamakkaraa.

4. Pilko se pieniksi paloiksi.

5. Varmista, että maksamakkaraa on tarpeeksi.

6. Mene tunnille, tee niin kuin käsketään ja kehu koiraasi. Älä kitsastele sen maksamakkaran kanssa.

7. Anna vielä vähän maksamakkaraa.

8. Lähde kotiin tyytyväisenä; koirahan tekee kaiken minkä pyydät (olettaen, että muistit sen maksamakkaran)

9. Haista sormiasi. Tältä ne sitten tuoksuvat siihen saakka, kunnes koirasi on täysin oppinut ja tottelee pelkkää kulmakarvasi liikettäkin.

10. Pyyhi veri sormesta, jota koirasi juuri puri haistettuaan siinä maksamakkaran houkuttelevan aromin.

Jos ei näillä eväillä koira opi tavoille, niin se ei opi sitten millään.

ps. Kai mainitsin jo, että Einari on tietysti kurssinsa priimus?!?

Ostetaan.

SAATANA! Voiko joku kertoa, miten koiran voi opettaa pienestä pitäen siihen, että hihnassa ei saa vetää?!?
Ja voisiko joku samalla kertoa, mistä voi ostaa lisää hermoja? Hinnalla ei väliä.

Murtunut häntä ja maailman paras koiran hoitaja

Einari harjoittelee tulevaa murrosikää varten. Hienot herrat eivät kuitenkaan pössyttele tupakkia, niin kuin tavalliset teinit, vaan aloittavat komeasti suoraan sikarilla.



Terhakalla terrieripojalla on myös sievempi puolensa...


ELÄINLÄÄKÄRIN LAUSUNTO 26.1.09:
"Einarin häntä roikkuu jouduttuaan todennäköisesti pikkuvesselin tallaamaksi. Nyt sedaatiossa rtg-tutkimus vamman laajuuden ja ennusteen määrittämiseksi.

Todetaan selvä, nikamaväliin peräaukon yläpuolelle sijoittuva häntämurtuma, jossa puolen nikamapaksuuden dislokaatio. Lantioluissa ei selvää patologiaa, joskin oikean lonkkamaljakon vieressä mahdollisesti pieni murtuma. Einari on kuitenkin kivuton, syö hyvin ja ainoana ongelmana on hännän osittainen halvaus.

Ennuste on vaihteleva: voi toipua täysin tai häntä voi jäädä tällaiseksi kuin nyt on. Tarvittaessa hännän amputaatio, jos halvaus haittaa ulostamista. Seurattava kipureaktioiden varalta. Mikäli on huonosyöntinen tai tulee aristuksia, voidaan aloittaa kipulääke."

Siinä minä istuin eläinlääkärin röntgen-huoneessa ja silittelin itkien nukutetun koirani kylmiä korvia. Voi repukkaa! Eikö riitä, että se on raukkaparka kuuro? Kohta se on hännätönkin! Miten voi pienellä koiralla olla näin kova alku elämässä?!?

Tuosta mustaakin mustemmasta hetkestä on nyt kulunut tasan viikko. Tänään oltiin koirapuistossa ja Einari paineli häntä pöjössä mustan tyttökoiran perässä minkä kintuistaan pääsi (Kuin luotu Suureksi Rakastajaksi... Harmi vaan, se ei koskaan pääse käyttämään taitojaan!) Välillä se pinkaisi aidan viereen heiluttamaan häntäänsä isojen puolella leikkiville kavereille. Ei voi kuin kadehtia pienen koiran paranemistahtia ja -tahtoa. Voi kun saisi edes pienen murun siitä mahdollisten dagen efter -päivien varalle...

Ai niin, mutta tämähän oli se abso ja lutisti blogi... Eihän meillä tuollaisia tauteja tunneta!

Täytyy muuten näin julkisesti kehaista omaa jälkikasvuaan; yhtä tunnollista koiranhoitajaa kuin Siiri saa kyllä hakea. Ihan koirien kanssa. Ja vaikka kissojenkin. Tiedä sitten, onko vielä uutuuden viehätystä, mutta Siiri käyttää ensitöikseen koulun jälkeen Einarin pissalla ja antaa sille ruoan. Sitten on ohjelmassa leikkiä ja "koirakoulua". Lisäksi Siiri on niin innokas koirapuistoilija, ettei mua tarvita mukana kohta lainkaan.

Siiri jopa soittaa töihin ja kysyy, että voidaanko me leikkiä mun huoneessa ovi kiinni, kun Einari nukkuu. "Tullaan kyllä sitten heti olkkariin hommaileen, kun se herää!"Voi jehna! Piti tässä yhtenä päivänä sillekin itkut tirauttaa, kun ne tuossa kahdestaan telmivät lattialla ja molemmilla tuntui olevan mahdottoman mukavaa.

Älkääkä nyt siellä yhtään nyökytelkö tietäväisenä, että "kyllä se into vielä laantuu, tulee päivä, jolloin saat pakottaa ja uhkailla ja lahjoa ja kiristää, että saat neidin viemään koiraa pissalle"!!! Tod.näk. juuri näin tulee käymään mutta sovitaanko, että murehdin sitä sitten ja nautiskelen nyt vain tästä antoisasta ajasta, jolloin sekä lapsi että koira ovat ah, niin oppivaisessa ja mukavassa iässä?!? Lupaan aloittaa valittamisen heti, kun toinen niistä tulee murrosikään. Mikä tapahtunee aivan liian nopeasti. Eli kohta.

APUA! Mihin aika menee?!?!?!?!


PS. Tämän ja edellisen blogisivun upeista kuvista kiitän rakasta ystävääni Johannaa, joka näpsi viikonloppuvierailunsa aikana varmasti pari sataa kuvaa Einarista uudella, upealla kamerallaan. Julkaisen kuvia Johannan luvalla ja kiitän halausten kera. Jossu-beibe on katsokaas siitä ihana lääkäri, että se osaa fyysisten vaivojen ohella hoitaa myös ihmisen mieltä. Sen olen saanut monta kertaa kokea ja kiitän myös siitä halausten kera.