keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Enkeli-Einari ja koiran mentävä aukko

Ulkona on satanut lunta. Puissa on pehmeä pumpulikuorrutus ja lenkkipolku näyttää ihan talven ihmemaalta. Maisema on lähes täydellinen, ei puutu kuin valkoinen salama, jonka mustan nenä päälle on jäänyt pieni lumikasa.

Einarin kuolemasta on reilut kolme kuukautta. Suru tulee ja menee mutta ikävä on läsnä koko ajan. Meidän elämässä on nyt koiran mentävä aukko. Hassua, että niin pieni eläin voi täyttää niin suuren tilan maailmassa.

Nuku rauhassa, rakas Einari. Meillä on sinua niin kova ikävä.

ps. Meillä on tassuterapeutti Pauli kylässä ja piti kirjoittamani Paulin parhaista. Mutta vanhojen tekstien ja kuvien selailu viilsi sen verran rintaa, että taidan siirtää Paulin esittelyn tuonnemmaksi. Lähinnä lähden kuitenkin siirtämään Paulin pois tyynyltäni, jotta mahdun omaan sänkyyni nukkumaan...;)

maanantai 4. toukokuuta 2009

Meillä asuu murkku ärrävikaisesti lausuttuna

Einarilla on murrosikä. Se kuulemma jatkuu jopa 2-vuotiaaksi asti.

Kiva. Olenkin aina halunnut jakaa elämäni eläimen kanssa, joka
a) ei tottele mitään
b) on täysin hormooniensa vietävissä eli lupsuttaa kaikkien tyttöjen pimpsukoita ja nuolee nurmikkoa ja nylkyttää ihmisiä ja esittelee auliisti suvunjatkamiselimistöään kaikille halukkaille ja haluttomille
c) unohtaa kaikki käytöstavat
d) viihdyttää itseään käymällä omistajansa hermoille
e) tekee kaikki uhkailut hirmuisista kuritoimista tyhjäksi heittäytymällä ultrasöpöksi ja hellyttäväksi juuri ratkaisevalla hetkellä niin, että omistajalle tulee huono omatunto, kun on ajatellut katalia ajatuksia rakkaasta lemmikistään.

Onneksi ei ole enää kuin puolitoista vuotta jäljellä...

sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Lohikoskelais-norjalainen pihakoira ja muita vahteja

Kerrostalossa on metka asua. On paljon naapureita, jotkut ihania, jotkut kamalia, jotkut hassuja ja jotkut muuten vaan outoja hyyppiä.

Kerrostalossa on myös metka pitää koiraa. Einari on ottanut tavakseen haukkua porraskäytävässä aamulla, kun olemme lähdössä ulos, samperin rastaat kun ovat valloittaneet Einarin pihan. Suhisen koiraa hiljaiseksi, vaikka tiedän sen olevan turhaa: koira ei kuule ja naapurit kuulivat jo. Ihminen on tapojensa orja, huomaan.

Usein kuulee sanottavan, ettei kerrostalossa olisi lainkaan syytä pitää koiraa. Minusta lausunto on surullisen yksisilmäinen ja kertoo lausujan ahdasmielisyydestä. On nimittäin niin, että myös kerrostalokoira voi viettää täyttä ja aktiivista elämää ja nauttia kaikista niistä ylellisyyksistä, joista omakotitalokoirakin saa nauttia. Pitkiä lenkkejä, oma reviiri ja ainakin meillä nyt myös mahdollisuus osallistua pihahommiin. Tempaisin nimittäin Toppisen aurinkoisena päivänä pitkällä narulla puuhun kiinni siksi aikaa kun haravoin ja toimii!!! Einari nautti täysin siemauksin pihakoiran roolista eikä naapureillakaan ollut asiaan sanomista. Ainakaan vielä. Ja jos nyt sattuisi tulemaankin, niin nou hätä, olen vielä ainakin kuukauden taloyhtiön hallituksen pj. ja saan tehdä mitä haluan...;) Eli lohikoskelais-norjalainen pihakoira on syntynyt. (Lohikoskelainen tulee siitä, että asumme Lohikoskella ja norjalainen siitä, että se jotenkin sopii tuohon loppuun. Sitä paitsi Norjassa on komeita maisemia, luulen, että Einari viihtyisi siellä mainiosti)

Perkasimme tänään myös parveketta. Einari loikkasi oitis parvekkeen pöydälle ja jäi siihen tarkkailemaan takapihan touhuja. Tuulen lennättämät lehdet, lokit ja lapset saivat kaikki osansa vahtikoiran uhkaavasta (?!?) murinasta, joten takapihan turvallisuuskin on hoidettu. Voimme siis levätä rauhassa.

Ja mitä muuten siihen julkisen palvelun mediamaksuun tulee, niin turpa tukkoon ja maksakaa. Vai haluatteko oikeasti, että lapsenne rakentavat maailmankuvaansa Amerikan huippuhurtan ja Salkkareiden pohjalta?!?

maanantai 20. huhtikuuta 2009

Kevättä joka paikassa

Einari on rakastunut. Tulisten tunteiden kohde on arvokkaasti harmaantunut kultainen noutaja, jonka tapasimme tänään koirapuistossa. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä, tosin yksipuolista sellaista.

Einari kulki aikansa nenä kiinni noutajan pimpsukassa ja nousi sitten komeasti selkään, kuten suuren rakastajan kuuluukin. Noutajaneiti otti kärsivällisesti vastaan kokemattoman nuorukaisen liikuttavat lisääntymisyritykset mutta ei erityisemmin innostunut Einarin nypytyksestä.

Ihmiset nauroivat. Tuli vähän sääli Einaria. Ei aloittelijoille saa nauraa. Tämäkin on nimittäin yksi niistä asioista, joita ei opi kuin tekemällä...

Meidän perheen ihmisillä onkin sitten hiljaisempaa romanssirintamalla. Siirin mielestä pojat on enimmäkseen ällöjä (mikä on äidistä hyvä asia) ja äidin mielestä pojat on enimmäkseen ällöjä (mikä on Siiristä hyvä asia).

Siksi ajattelinkin ajankulukseni todistaa, että rakkaalla lapsella on monta nimeä ja koiralla vieläkin enemmän. Tässä siis Einarin kutsumanimiä:
Eicca.
Toppinen.
Tessu Virtanen.
Pippelimies.
Rakkausmies.
Einartsi-Peinartsi
Pieni Mies.
Parta-Sepe.
Sepe.
Sittupartainen terrieri.
Maailman Mahtava Mies.
Topetsi.
Uketsi.

keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Hyvät ja huonot uutiset

Olen moitiskellut Einaria koirapuistossa neidiksi, koska se pissaa kyykistymällä niin kuin tytöt. Tänään Einari kosti ja nosti jalkaa puuta vasten niin korkealle, että meinasi mennä nurin. Nenäni on nyt siis pitkä.
Hassuinta tapauksessa oli se, että mä oikeasti herkistyin. Voi ei, meidän Einari on jo noin iso poika! Kyynel silmässä siis seisoin katsomassa, kun koirani kusee. Kuinkahan höperöksi sitä voi ihminen tulla?!?
Se oli se hyvä uutinen.

Huonoa on sitten se, että Einari ontuu. Olen huomannut aiemminkin, että sen kävely on aamuisin ja joskus vauhdikkaan koirapuistokeikan jälkeen hieman jäykkää ja onnahtelevaa. Nyt se ihan oikeasti kinkkaa oikeata etujalkaa (tai siihen mä olen sen ontumisen paikantanut). Tahtia tuo vaiva ei tunnu haittaavan, yhtä innokkaasti se leikkii ja lähtee ulos kuin aina ennenkin.

Ajattelin seurata tilannetta hieman, annoin superheppulille (nimi lainattu Sisu Sorrin sanavarastosta) aamulla puolikkaan Rimadylin ja emmekä mene puistoon kiitämään muutamaan päivään. Katsotaan, tokeneeko köpöukko vai onko edessä lääkärireissu. Taas vaihteeksi.

Ai niin, kun oli siitä rahapulasta puhetta... Taisin eilen vahingossa vuokrata hevosen. Mutta se mahtuu viikkobdjettiin, jos jätetään kaksi pakettia jauhelihaa ostamatta. Ei kai kukaan jaksa syödä jauheliharuokaa kahdesti viikossa?!? Haloo!!!

torstai 26. maaliskuuta 2009

Koiranpaskakeskustelua

Minusta jokakeväinen koiranpaskakeskustelu on tylsää. Siksi aion nostaa sen aivan uudelle tasolle.

Olin saattamassa tytärtäni kouluun tänä aamuna. Joku isokokoinen koira oli vääntänyt isokokoiset paskat keskelle tietä. Hermostuin. Päätin potkia paskat pusikkoon. Harmi vaan se paska sattui olemaan umpijäässä.

Nyt vasemmasta jalasta on varvas murtunut.

Tämä tarina on tosi.

Tunnustuksia

Rakkaat ystävät,
on tunnustusten aika.

Edellisestä blogimerkinnästä on kulunut niin pitkä aika, että on syytä kertoa avoimesti, mitä olen tänä aikana puuhastellut. Tunnustusten lista on pitkä ja kattava, joten varoitan, että perheen pienimpien on tässä vaiheessa syytä vetäytyä vaikka Postman Pat dvd:n pariin. Tai sitten voitte antaa niille tikkarin. (Ja tiedoksi teille, joita ei minun elämäni paljon kiinnosta, että Einarin kuulumiset ovat tämän kirjoituksen loppupuolella.)

1. Olen juonut alkoholia silkassa humaltumistarkoituksessa.
Pakkotilanne. Vai voisitteko itse vetää 22 tunnin risteilyn Tallinkin Baltic Princess -laivalla selvinpäin?!?

2. Olen elänyt roimasti yli varojeni.
Tämä liittyy kiinteästi edelliseen kohtaan mutta taustalta löytyy myös surullinen tarina ihmisestä, joka ajattelee, että tottakai siellä tilillä on rahaa, olihan siellä viime viikollakin. Tämän leväperäisyyden vuoksi Kreikan-matkamme on vaarassa (itken karvaisia kyyneleitä tämän vuoksi) ja perheemme elää tiukalla viikkobudjetilla ainakin toukokuun loppuun saakka. 70 euroa 7 päivälle eli kymppi päivässä. Hei, kymppihän riittää!

3. Olen lykännyt lääkäriin menoa oman terveyteni uhalla, sillä pelkäsin diagnoosia.
Lasten hiihtolomaviikolla alkoi flunssa, joka jatkuu edelleen. Olen käynyt töissä, vaikka ääni ei toimi . Olen elänyt kuukauden ilman kunnon yöunia, koska yskä riipii poloista poveani öiseen aikaan. Olen sinnitelly luomukonstein eli sarvikuonon (mahtava vehje, ostakaa heti kaikki sellainen, niin elätte pidempään!) ja minttuteen avulla, vaikka olen aavistellut, ettei näihin basiliskoihin pehmeät keinot pure.
Eilen tämä pihistely johti sitten siihen, että ajauduin astmakohtauksen kaltaiseen tilaan ja jouduin päivystykseen pariksi tunniksi kellimään maski naamalla. Kotiin pääsiin astmapiipun, antibioottien ja tukkoisuuslääkkeiden kanssa, ne ovat osa päivärytmiäni ainakin viikon ajan. Ja jos oireet eivät hellitä, ovat edessä laajemmat tutkimukset.
Niitä en halua edes ajatella, en, vaikka lääkäri sanoi, että tuskin tämä astmaa on. Veikkasi ennemmin katupölylle herkistymistä, kärsinhän vastaavasta viime keväänä. Nyt olen viikon sairaslomalla. Aion käyttää aikani siihen, että pommitan kaupungin katu- ja puisto-osastoa kiukkuisilla viesteillä ja puheluilla hiekoitushiekkojen poistoa koskien.
En haluaisi olla siellä töissä.

4. Olen ollut huono ystävä
Tämä ei ole mikään uutinen, mutta lisäsin sen kuitenkin listalle, jotta huono omatuntoni helpottaisi.

5. Olen noussut työmaalla pienimuotoiseen kapinaan, koska tunnen kärsineeni vääryyttä.
En tiedä, onko oikeuksiensa puolustaminen paha asia mutta koska kapina kuulostaa niin jännittävältä sanalta, tämä oli pakko ottaa mukaan listalle.

6. Olen niin paatunut, etten edes tajua, että minulla olisi paljon enemmän tunnustettavaa kuin nuo viisi edellä mainittua asiaa.

Ja sitten tärkeimpiin asioihin: Einari.

Einari ei edelleenkään nosta koipeaan pissalla mutta osaa avata repuista vetoketjut. Einari kiidätettiin päivystykseen kolme viikkoa sitten, koska mammuska luuli sen tukehtuvan. Nielutulehdus, josta selvittiin antibioottikuurilla. Einari rähisee pienemmilleen koirapuistossa, isompien kanssa leikki sujuu mainiosti. Paitsi terrierityttöjen kanssa. Inho on molemminpuoleinen. Mitä enemmän karvaa kaverilla on, sitä enemmän Einari siitä tykkää. Einarin henki on alkanut haista kamalalle, sellaiselle kuin aikuisilla koirilla. Ällöä. Herkkuruokaa on naudan maha nappuloiden kera ja jos jälkkäriksi saa tyhjiin kaavitun voirasian, on riemu rajaton. Koirakoulussa Einari jatkaa hienoja esityksiä, olettaen, että maksamakkaraa on tarpeeksi. Jos ei ole, niin eipä voisi vähempää kiinnostaa. Siiri ja Einari ovat nykyään niin hyvät kaverit, että tunnen itseni joskus hieman ulkopuoliseksi. Einari ei enää pissaa eikä kakkaa sisälle, paitsi pakkotilanteessa. Eli jos kukaan ei ole viemässä ulos tai emäntiä laiskottaa.
Einari on ihana.