torstai 12. helmikuuta 2009

Maksamakkaraa sormissa

Jos nuoren miehen sormet tuoksahtavat vienosti silakalta, tietää heti, missä hän on käynyt.
Jos 2-vuotiaan sormet haisevat siltä itseltään, hoksaa oitis, mitä vessan suljetun oven takana on tapahtunut.
Jos aviomiehen sormet ovat töistä tullessa öljyn peittämät, tietää kyllä, mitä tien päällä taas tapahtui.
Mutta mistä on tulossa hän, jonka sormet ovat tahmeat ja haisevat maksamakkaralta?

Koirakoulusta, tietenkin!

Koska meidän perheessä koirakoulukokemusta on kertynyt jo kolmen tunnin ajalta, lienee syytä ohjeistaa amatöörejä. Tässä siis 10 kohdan ohje koirakouluun menijöille:

1.Etsi hyvä koirakoulu. Tai älä etsi, olen tehnyt sen puolestasi: Oonan ja Hannan koirakeskus Doggie. Paras paikka sekä koiralle että omistajalle. Ilmoittaudu kurssille.

2. Anna koiralle ruokaa koulupäivän aamuna mutta jätä päiväruoka väliin. Toisin kuin ihminen, koira oppii parhaiten nälkäisenä.

3. Osta maksamakkaraa.

4. Pilko se pieniksi paloiksi.

5. Varmista, että maksamakkaraa on tarpeeksi.

6. Mene tunnille, tee niin kuin käsketään ja kehu koiraasi. Älä kitsastele sen maksamakkaran kanssa.

7. Anna vielä vähän maksamakkaraa.

8. Lähde kotiin tyytyväisenä; koirahan tekee kaiken minkä pyydät (olettaen, että muistit sen maksamakkaran)

9. Haista sormiasi. Tältä ne sitten tuoksuvat siihen saakka, kunnes koirasi on täysin oppinut ja tottelee pelkkää kulmakarvasi liikettäkin.

10. Pyyhi veri sormesta, jota koirasi juuri puri haistettuaan siinä maksamakkaran houkuttelevan aromin.

Jos ei näillä eväillä koira opi tavoille, niin se ei opi sitten millään.

ps. Kai mainitsin jo, että Einari on tietysti kurssinsa priimus?!?

Ei kommentteja: