Lohikoskelais-norjalainen pihakoira ja muita vahteja

Kerrostalossa on metka asua. On paljon naapureita, jotkut ihania, jotkut kamalia, jotkut hassuja ja jotkut muuten vaan outoja hyyppiä.

Kerrostalossa on myös metka pitää koiraa. Einari on ottanut tavakseen haukkua porraskäytävässä aamulla, kun olemme lähdössä ulos, samperin rastaat kun ovat valloittaneet Einarin pihan. Suhisen koiraa hiljaiseksi, vaikka tiedän sen olevan turhaa: koira ei kuule ja naapurit kuulivat jo. Ihminen on tapojensa orja, huomaan.

Usein kuulee sanottavan, ettei kerrostalossa olisi lainkaan syytä pitää koiraa. Minusta lausunto on surullisen yksisilmäinen ja kertoo lausujan ahdasmielisyydestä. On nimittäin niin, että myös kerrostalokoira voi viettää täyttä ja aktiivista elämää ja nauttia kaikista niistä ylellisyyksistä, joista omakotitalokoirakin saa nauttia. Pitkiä lenkkejä, oma reviiri ja ainakin meillä nyt myös mahdollisuus osallistua pihahommiin. Tempaisin nimittäin Toppisen aurinkoisena päivänä pitkällä narulla puuhun kiinni siksi aikaa kun haravoin ja toimii!!! Einari nautti täysin siemauksin pihakoiran roolista eikä naapureillakaan ollut asiaan sanomista. Ainakaan vielä. Ja jos nyt sattuisi tulemaankin, niin nou hätä, olen vielä ainakin kuukauden taloyhtiön hallituksen pj. ja saan tehdä mitä haluan...;) Eli lohikoskelais-norjalainen pihakoira on syntynyt. (Lohikoskelainen tulee siitä, että asumme Lohikoskella ja norjalainen siitä, että se jotenkin sopii tuohon loppuun. Sitä paitsi Norjassa on komeita maisemia, luulen, että Einari viihtyisi siellä mainiosti)

Perkasimme tänään myös parveketta. Einari loikkasi oitis parvekkeen pöydälle ja jäi siihen tarkkailemaan takapihan touhuja. Tuulen lennättämät lehdet, lokit ja lapset saivat kaikki osansa vahtikoiran uhkaavasta (?!?) murinasta, joten takapihan turvallisuuskin on hoidettu. Voimme siis levätä rauhassa.

Ja mitä muuten siihen julkisen palvelun mediamaksuun tulee, niin turpa tukkoon ja maksakaa. Vai haluatteko oikeasti, että lapsenne rakentavat maailmankuvaansa Amerikan huippuhurtan ja Salkkareiden pohjalta?!?

Kevättä joka paikassa

Einari on rakastunut. Tulisten tunteiden kohde on arvokkaasti harmaantunut kultainen noutaja, jonka tapasimme tänään koirapuistossa. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä, tosin yksipuolista sellaista.

Einari kulki aikansa nenä kiinni noutajan pimpsukassa ja nousi sitten komeasti selkään, kuten suuren rakastajan kuuluukin. Noutajaneiti otti kärsivällisesti vastaan kokemattoman nuorukaisen liikuttavat lisääntymisyritykset mutta ei erityisemmin innostunut Einarin nypytyksestä.

Ihmiset nauroivat. Tuli vähän sääli Einaria. Ei aloittelijoille saa nauraa. Tämäkin on nimittäin yksi niistä asioista, joita ei opi kuin tekemällä...

Meidän perheen ihmisillä onkin sitten hiljaisempaa romanssirintamalla. Siirin mielestä pojat on enimmäkseen ällöjä (mikä on äidistä hyvä asia) ja äidin mielestä pojat on enimmäkseen ällöjä (mikä on Siiristä hyvä asia).

Siksi ajattelinkin ajankulukseni todistaa, että rakkaalla lapsella on monta nimeä ja koiralla vieläkin enemmän. Tässä siis Einarin kutsumanimiä:
Eicca.
Toppinen.
Tessu Virtanen.
Pippelimies.
Rakkausmies.
Einartsi-Peinartsi
Pieni Mies.
Parta-Sepe.
Sepe.
Sittupartainen terrieri.
Maailman Mahtava Mies.
Topetsi.
Uketsi.

Hyvät ja huonot uutiset

Olen moitiskellut Einaria koirapuistossa neidiksi, koska se pissaa kyykistymällä niin kuin tytöt. Tänään Einari kosti ja nosti jalkaa puuta vasten niin korkealle, että meinasi mennä nurin. Nenäni on nyt siis pitkä.
Hassuinta tapauksessa oli se, että mä oikeasti herkistyin. Voi ei, meidän Einari on jo noin iso poika! Kyynel silmässä siis seisoin katsomassa, kun koirani kusee. Kuinkahan höperöksi sitä voi ihminen tulla?!?
Se oli se hyvä uutinen.

Huonoa on sitten se, että Einari ontuu. Olen huomannut aiemminkin, että sen kävely on aamuisin ja joskus vauhdikkaan koirapuistokeikan jälkeen hieman jäykkää ja onnahtelevaa. Nyt se ihan oikeasti kinkkaa oikeata etujalkaa (tai siihen mä olen sen ontumisen paikantanut). Tahtia tuo vaiva ei tunnu haittaavan, yhtä innokkaasti se leikkii ja lähtee ulos kuin aina ennenkin.

Ajattelin seurata tilannetta hieman, annoin superheppulille (nimi lainattu Sisu Sorrin sanavarastosta) aamulla puolikkaan Rimadylin ja emmekä mene puistoon kiitämään muutamaan päivään. Katsotaan, tokeneeko köpöukko vai onko edessä lääkärireissu. Taas vaihteeksi.

Ai niin, kun oli siitä rahapulasta puhetta... Taisin eilen vahingossa vuokrata hevosen. Mutta se mahtuu viikkobdjettiin, jos jätetään kaksi pakettia jauhelihaa ostamatta. Ei kai kukaan jaksa syödä jauheliharuokaa kahdesti viikossa?!? Haloo!!!