Tunnustuksia

Rakkaat ystävät,
on tunnustusten aika.

Edellisestä blogimerkinnästä on kulunut niin pitkä aika, että on syytä kertoa avoimesti, mitä olen tänä aikana puuhastellut. Tunnustusten lista on pitkä ja kattava, joten varoitan, että perheen pienimpien on tässä vaiheessa syytä vetäytyä vaikka Postman Pat dvd:n pariin. Tai sitten voitte antaa niille tikkarin. (Ja tiedoksi teille, joita ei minun elämäni paljon kiinnosta, että Einarin kuulumiset ovat tämän kirjoituksen loppupuolella.)

1. Olen juonut alkoholia silkassa humaltumistarkoituksessa.
Pakkotilanne. Vai voisitteko itse vetää 22 tunnin risteilyn Tallinkin Baltic Princess -laivalla selvinpäin?!?

2. Olen elänyt roimasti yli varojeni.
Tämä liittyy kiinteästi edelliseen kohtaan mutta taustalta löytyy myös surullinen tarina ihmisestä, joka ajattelee, että tottakai siellä tilillä on rahaa, olihan siellä viime viikollakin. Tämän leväperäisyyden vuoksi Kreikan-matkamme on vaarassa (itken karvaisia kyyneleitä tämän vuoksi) ja perheemme elää tiukalla viikkobudjetilla ainakin toukokuun loppuun saakka. 70 euroa 7 päivälle eli kymppi päivässä. Hei, kymppihän riittää!

3. Olen lykännyt lääkäriin menoa oman terveyteni uhalla, sillä pelkäsin diagnoosia.
Lasten hiihtolomaviikolla alkoi flunssa, joka jatkuu edelleen. Olen käynyt töissä, vaikka ääni ei toimi . Olen elänyt kuukauden ilman kunnon yöunia, koska yskä riipii poloista poveani öiseen aikaan. Olen sinnitelly luomukonstein eli sarvikuonon (mahtava vehje, ostakaa heti kaikki sellainen, niin elätte pidempään!) ja minttuteen avulla, vaikka olen aavistellut, ettei näihin basiliskoihin pehmeät keinot pure.
Eilen tämä pihistely johti sitten siihen, että ajauduin astmakohtauksen kaltaiseen tilaan ja jouduin päivystykseen pariksi tunniksi kellimään maski naamalla. Kotiin pääsiin astmapiipun, antibioottien ja tukkoisuuslääkkeiden kanssa, ne ovat osa päivärytmiäni ainakin viikon ajan. Ja jos oireet eivät hellitä, ovat edessä laajemmat tutkimukset.
Niitä en halua edes ajatella, en, vaikka lääkäri sanoi, että tuskin tämä astmaa on. Veikkasi ennemmin katupölylle herkistymistä, kärsinhän vastaavasta viime keväänä. Nyt olen viikon sairaslomalla. Aion käyttää aikani siihen, että pommitan kaupungin katu- ja puisto-osastoa kiukkuisilla viesteillä ja puheluilla hiekoitushiekkojen poistoa koskien.
En haluaisi olla siellä töissä.

4. Olen ollut huono ystävä
Tämä ei ole mikään uutinen, mutta lisäsin sen kuitenkin listalle, jotta huono omatuntoni helpottaisi.

5. Olen noussut työmaalla pienimuotoiseen kapinaan, koska tunnen kärsineeni vääryyttä.
En tiedä, onko oikeuksiensa puolustaminen paha asia mutta koska kapina kuulostaa niin jännittävältä sanalta, tämä oli pakko ottaa mukaan listalle.

6. Olen niin paatunut, etten edes tajua, että minulla olisi paljon enemmän tunnustettavaa kuin nuo viisi edellä mainittua asiaa.

Ja sitten tärkeimpiin asioihin: Einari.

Einari ei edelleenkään nosta koipeaan pissalla mutta osaa avata repuista vetoketjut. Einari kiidätettiin päivystykseen kolme viikkoa sitten, koska mammuska luuli sen tukehtuvan. Nielutulehdus, josta selvittiin antibioottikuurilla. Einari rähisee pienemmilleen koirapuistossa, isompien kanssa leikki sujuu mainiosti. Paitsi terrierityttöjen kanssa. Inho on molemminpuoleinen. Mitä enemmän karvaa kaverilla on, sitä enemmän Einari siitä tykkää. Einarin henki on alkanut haista kamalalle, sellaiselle kuin aikuisilla koirilla. Ällöä. Herkkuruokaa on naudan maha nappuloiden kera ja jos jälkkäriksi saa tyhjiin kaavitun voirasian, on riemu rajaton. Koirakoulussa Einari jatkaa hienoja esityksiä, olettaen, että maksamakkaraa on tarpeeksi. Jos ei ole, niin eipä voisi vähempää kiinnostaa. Siiri ja Einari ovat nykyään niin hyvät kaverit, että tunnen itseni joskus hieman ulkopuoliseksi. Einari ei enää pissaa eikä kakkaa sisälle, paitsi pakkotilanteessa. Eli jos kukaan ei ole viemässä ulos tai emäntiä laiskottaa.
Einari on ihana.